Modernisoitua tietoturvaa

Yrityksen tietojen suojaaminen ja henkilöstön tuottavuuden tehostaminen

Ei ole mikään yllätys, että yhdeksän kymmenestä yrityksestä on huolestunut jatkuvasti kasvavista tietoturvahaasteista – eikä pelkästään siksi, että rikkomusten määrä yltää ennätyslukemiin.1 Kun henkilöstö tekee jopa 60 % työstään muualla kuin työpöytänsä ääressä, käyttäjätilien vaarantuminen on uhkana kaikkialla.2

Toisaalta liian monen esteen luominen voi aiheuttaa päänsärkyä henkilöstölle hidastamalla tuottavuutta ja tekemällä rutiinitehtävistä uuvuttavia, aikaa vieviä prosesseja.

Uhkien nopeampi löytäminen ja estäminen

Kun verkkoliikennettä, käyttäjiä, tiedostoja ja päätepisteitä voidaan tarkkailla esteettä ja selkeästi, sisäisten ja ulkoisten uhkien edellä on entistä helpompi pysyä. Enää ei ole väliä sillä, mitä sovelluksia työntekijä käyttää tai minkä työtilan alueen käyttöoikeudet hänellä on. Citrix Workspace ja Citrix Analytics antavat IT-osastolle aina kattavan kuvan koko ympäristöstä. Koneoppimisen ja keinoälyn avulla voidaan torjua yrityksen dataa uhkaavat vaarat, kuten hakkerointi, haittaohjelmat ja loppukäyttäjän virheet, jo paljon ennen kuin ne edes tapahtuvat.

Uusimpien vaatimusten noudattaminen

Citrix Workspace kattaa kaikki yrityksesi tarpeet, olipa kyse sitten uusien määräyksien ennakoinnista tai alan tiukkojen vaatimusten täyttämisestä. Yrityksesi päättää itse, kuka saa käyttää mitäkin tietoja työtehtävien, sijainnin, laitteiden ja käyttäjän toiminnan perusteella. Asiakkaan luottamukselliset tiedot voidaan lukita, kun mobiililaite siirtyy yrityksen toimipaikan ulkopuolelle. Yrityksesi saattaa myös haluta estää tietyt toiminnot, kuten USB-porttien käytön tai kopioinnin ja liittämisen reaaliaikaisten vaatimustenmukaisuustarkistusten perusteella. Olemme helpottaneet huomattavasti yritysten mahdollisuutta täyttää ankarimmatkin vaatimukset, kuten HIPAA, PCI, CIPAA ja yleinen tietosuoja-asetus (GDPR).

Suojatun yhteistyön mahdollistaminen

Luottopisteytystyyppisellä toiminta-analyysilla on helppo pysyä askeleen edellä epäilyttävistä toiminnoista, jolloin tiimit voivat olla yhteydessä toisiinsa ja tehdä yhteistyötä huoletta. Arkaluontoiset tiedot pysyvät turvassa AES 256 -salauksella, ja aina käytettävissä olevat yhteydet takaavat, että sovellukset toimivat sujuvasti jopa palvelinten ja verkkojen häiriötilanteissa. Näin varmistetaan, että käyttäjät voivat työskennellä turvallisesti missä ja milloin tahansa, mitä tahansa laitteita ja verkkoyhteyksiä käyttäen.

Kirjautumisen – ei salasanojen – yksinkertaistaminen

Pelottavaa, mutta totta: Yli puolet työntekijöistä käyttää työpaikallaan samoja salasanoja uudelleen joko ”useimmiten” tai ”aina”, vaikka 91 % heistä tietää, kuinka vaarallista se on.3 Nyt heidän ei enää tarvitse tehdä näin. Citrix Workspace -ratkaisussa käyttäjien ei tarvitse muistaa valtavaa määrää käyttäjätunnuksia, joten IT-osastonkaan ei tarvitse olla huolissaan vaarallisista salasanakäytännöistä. Kertakirjautuminen (SSO) kaikkialla verkossa, SaaS ja virtuaaliset sovellukset takaavat, että työntekijät voivat aina käyttää tarvitsemiaan tietoja, ja juuri oikeaan aikaan.

Haluatko lisätietoja Citrixin ratkaisuista tietoturva-, yksityisyys- ja vaatimustenmukaisuusongelmiin?

Vieraile Citrixin luottamuskeskuksessa

Aloitetaan